Etusivu / Ajankohtaista / ”Interim-asiantuntijan avulla nostettiin tuotannon laatua ja henkilöstön osaamista”

”Interim-asiantuntijan avulla nostettiin tuotannon laatua ja henkilöstön osaamista”

Terveellinen ruuanlaitto mullistui vuonna 2016, kun Verso Food Oy lanseerasi härkäpapuvalmisteita raaka-aineiksi kaikenlaiseen ruuanlaittoon. Kauhavalle 2019 perustetusta tehtaasta Verso Food halusi luoda maailmanluokan elintarviketehtaan, jossa tuotteiden laatu olisi mahdollisimman korkealla ja tuotannon kokonaisprosessi hoituisi stabiilisti ja standardoidusti. Tehdas rakennettiin pellon paikalle noin vuodessa ja ylösajovaihe alkoi. Tuotannon käynnistyttyä Kauhavalla, tunnistettiin uudelle tehtaalle tyypillisiä työturvallisuuteen ja tuotteiden laatuun liittyviä kehityskohteita, joita on sittemmin ratkottu yksi kerrallaan.

Anna-Maria Andrews, Verso Foodin toimitusketjujohtaja:

” Tarvitsimme henkilön, jolla oli hyvä kokemus ja osaaminen LEAN-tuotantoprosessien kehittämisestä.

Koska aikaisemmin olimme käyttäneet interim-ammattilaisen palveluja ja projektin tiedettiin olevan määräaikainen, koimme Interim-ratkaisun olevan hyvä vaihtoehto toteuttamaan kehitysprojektiamme. Projektin tavoitteena oli varmistaa, että teemme oikeita asioita niin tehtaan ylläpidon kuin sen kehityksenkin osalta.

Hakiessamme oikeata kandidaattia Nordic Interimin kautta painotimme varsinkin LEAN-osaamista. Nordic Interimin ammattilaisverkostosta löytyi viikon sisällä kolme erittäin pätevää kandidaattia, joista päädyimme Juhani Vuolaan. Hänen 30 vuoden kokemus erilaisissa tuotannollisissa kehittämis- ja johtamistehtävissä sopi tarpeisiimme loistavasti.”

”Interim auttoi meitä johtamaan tuotantoa aikaisempaa analyyttisemmin samalla kun hän teki kädet savessa töitä”

Juhani Vuola, interim-asiantuntija:

”Toin organisaatioon datalla johtamisen ajattelutavan. Siihen kuului olennaisesti juurisyyanalyysi, joka ohjaa ajattelemaan tuotannon kokonaisprosessia ja etsimään perimmäisiä syitä tuotantoprosessin eri haasteisiin. Analyysin avulla pystytään varmistamaan, että aidot taustalla olevat syyt löytyvät ja että kehitetään oikeita asioita.”

Anna-Maria Andrews:

”Juhani teki töitä kädet savessa heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja toimi minun oikeana kätenä,  kun en itse ollut paikalla tehtaalla. Juuri tätä kaipasimme; jonkun, joka ei ainoastaan suunnittele, vaan joku, joka johtaa esimerkillään ja auttaa henkilöstöä toteuttamaan ratkaisuita heti käytännön tilanteissa.
Juhani oli kuin yksi meistä ja yhdessä veimme asioita eteenpäin.”

Juhani Vuola:

”Tehtaan perustamisesta ja tuotannon alullepanosta oli ollut vastuussa tietty tiimi, mutta sen jälkeen tuotannon ylläpito ja kehitys oli siirtynyt toisille henkilöille. Nämä työntekijät tarvitsivat tukea, ja ottamalla heidät tiiviisti mukaan tuotannon prosesseihin, tuin heidän oppimistaan. Halusimme varmistaa, että minun määräaikaisen tehtävän jälkeen työntekijät pystyisivät itsenäisesti ylläpitämään ja kehittämään tuotantoa. Kun oppiminen kasvoi, kasvoi myös henkilöstön luottamus omaan osaamiseen.

Tuin myös päätöksenteon kulttuuria. Pyrin ottamaan kaikki mukaan päätösprosesseihin ja autoin heitä tarvittavissa kohdissa ottamaan kantaa ja perustelemaan sitä.

”Tämän tyyppisen kehitystyön ehdoton edellytys on yrityksen johdon tuki. Sekä Verso Foodin toimitusjohtaja että Anna-Maria Andrews tukivat voimakkaasti työtäni, jolla varmistettiin hyvä lopputulos.”

Nopeuttamalla oppimisprosessia loimme itsellemme kilpailuedun

Anna-Maria Andrews:

”Interim-ammattilaisen kehitystyölle asettamamme tavoitteet toteutuivat jopa odotuksia paremmin ja nostimme sekä omaa osaamistamme että tuotannon laatua.

Teknisen kehityksen tuloksena esimerkiksi vedenkulutus väheni noin 50%. Kun tuotannon vedenkulutus puolitetaan, se näkyy myös viivan alla. Laatu parani myös merkittävästi monessa eri prosessivaiheessa, parhaimmillaan jopa 90%, joka paransi vuorostaan tuotteen virtausta.

Tuotannon teknisten ratkaisujen lisäksi pystyimme parantamaan myös johtamiskulttuuria. Tämä on todella merkittävää, koska korkean laadun saavuttamiseen tarvitaan huipputekniikan lisäksi myös sitoutuneita ihmisiä.

Interim-asiantuntija auttoi meitä nopeasti luomaan sopivat työkalut, joilla ylläpitää ja kehittää tuotantoprosessejamme. Itsenäinen oppiminen olisi vienyt huomattavasti enemmän aikaa. Käyttämällä interim-ammattilaista oman osaamisemme kehittämiseen loimme yritykseemme kulttuurimuutoksen.

Nyt pystyimme nopeasti rakentamaan itsellemme kilpailuedun, jonka hyödyistä nautimme pitkään.”